Ajatuksia päiväkirjan äärellä...

26. maalis, 2020

Viimeviikkojen ja -päivien uutisvirrassa ei voi kuin pysähtyä pohtimaan sitä maailman aikaa joskus tulevaisuudessa, kun tämä pandemia on ohi. Mutta milloin se on ohi? Nyt puhutaan muutamista kuukausista ja syksystä, jolloin pahin saattaa olla ohi. Siis saattaa olla ohi? Ja tuleeko vielä tämän viruksen jälkeen joku toinen virus, joka  sekin edelleen kaataa ihmisiä tautivuoteisiin? 

Nyt tietysti pitää keskittyä "tulipalon sammuttamiseen" eli kaikkien kansalaisten tulee tehdä voitavansa taudin leviämisen hillitsemiseksi. Mutta väkisin tulee pohtineeksi myös tulevia aikoja pandemian jälkeen. Itse olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että maailma joka tapauksessa muuttuu melkoisesti tämän tautiajanjakson jälkeen. Myös Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii tätä Ykkösaamun kolumnissaan parisen viikkoa sitten otsikolla Maailma ei ole entisensä koronan jälkeen. Kolumnin voit kuunnella täältä: https://areena.yle.fi/1-50464277

Luin tässä joku päivä rutosta, joka riehui Suomessa vuosina 1710-1711. Artikkeli ei ollut todellakaan mieltä ylentävää tekstiä juuri näinä aikoina, mutta luin silti. Tuolloin ihmisiä menehtyi hirvittäviä määriä, mitään lääkitystä ei ollut ja tauti iski nopeasti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kuitenkin rutosta selvittiin, tauti ei pystynyt kaikkiin ollenkaan ja jotkut sairastuivat vain lievästi.

Mekin selviämme tästä pandemiasta, mutta nöyräksi vetää ja pistää ajattelemaan kaiken katoavaisuutta. Silti ei pidä antaa periksi vaan pitää pystyä toimimaan järkevästi, auttamaan hädänalaisia ja suojelemaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lähimmäisiämme. Meidän on nyt mentävä tästä läpi yhdessä ja kuljettava ehkäpä pitkä ja uuvuttava matka, koska pandemian yli tai ympäri ei kuitenkaan pääse. Mutta me selviämme!  

"Pisara pisaralta jokikin syntyy - askel askelelta pitkäkin matka taittuu." - Marokkolainen viisaus

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi

 

 

 

19. maalis, 2020

Varmaankin toistan itseäni ja monia muita, mutta kirjoitan silti: elämme nyt todella poikkeuksellisia aikoja ja tällaista tilannetta Suomessa ei muista kuin sota-ajan eläneet ihmiset. Syvä kunnioitukseni heille, heidän kokemuksilleen ja muistoilleen, joiden arvoa me jälkipolvet emme kaiketi täysin ymmärrä.

Tänään maailma on kuitenkin toinen ja uhka erilainen,  mutta epävarmuus, huoli ja pelko varmasti samansuuntainen. Onneksi tiedottaminen YLEn kanavilla ja omassa kunnassamme päivittäin on mielestäni ollut ensiluokkaista ja tuskin on monia, jotka eivät ole kuulleet koronasta mitään. Mutta heitäkin on:

 -Jotkut kadulla kohtaamamme ihmiset eivät ole kuulleetkaan koronasta mitään. Esimerkiksi eilen tuli vastaan sellaisia ihmisiä. He elävät vain siinä hetkessä kadulla, Jalkautuva päihdetyö Tukialus-hanketta vetävä projektipäällikkö Robert Koski sanoo.  Hänen mukaansa on hyvin tärkeää, että kaduilla liikkuvat ja monesti asunnottomat ihmiset saavat kuulla taudista ja siitä, miten sitä voi torjua. Monilla heistä on vaikeita perussairauksia, joiden vuoksi korona on heille iso riski. He tarvitsevat myös tietoa, mistä tässä tilanteessa saa terveysneuvontaa ja mistä saa ruokaa. Äärimmäisessä hädässä katutyöntekijä voi ostaa hieman ruokaa kaupasta. – Jos ihminen asuu kadulla tai kavereiden nurkissa, ei ole sänkyä, ei puhtaita vaatteita, ei edes vesijohtoa älypuhelimista puhumattakaan. Näitä ihmisiä pitää auttaa oli korona tai ei, Koski sanoo.

  -Jatkamme tätä työtä. Jos sairastumme, meidän täytyy jäädä pois, Koski kertoo. Koski toivoo, ettei sellaista tilannetta tule. Hän jatkaa matkaansa eteenpäin kaduilla, joilla näkyy paljon tavallista vähemmän väkeä. Kun muut eristäytyvät koteihinsa, monilla Kosken kohtaamista ihmisistä ei edes ole kotia, johon sulkeutua.(Kirkko ja Kaupunki verkkojulkaisu 18.3.2020)

Onneksi monilla meistä on koti, jonne sulkeutua. Kaikki eivät voi niin tehdä, kuten esimerkiksi hoitohenkilökunta kautta maan erilaisissa työtehtävissään. He kohtaavat koronan kasvoista kasvoihin ja heille toivon voimaa ja jaksamista, koska "taistelusta" voi tulla todella pitkä ja uuvuttava.  

Vaikka miten hyvin suojaudumme, silti monet meistä varsinkin riskiryhmiin kuuluvista sairastumme ja monet myös selviävät, toivottavasti kuolonuhreilta kuitenkin vältytään. Tämä kansakunta kyllä selviää, mutta monet asiat, toiminnot ja käytännöt varmasti muuttuvat, koska vasta todellisissa kriiseissä yhteiskunta, ihminen ja ihmisyys punnitaan mittarilla, jolle ei ole olemassa edes nimeä.   

Mutta: aurinko paistaa, kevättä ei ole kukaan perunut. Joutsenet ovat palanneet lahdelle ja maasta nousee krookukset. Kevät!

"Puut ovat runoja joita maa kirjoittaa taivaalle." - Kahlil Gibran

 

Katso ja kuuntele täältä Hämeenkyrön kunnan ajankohtaiset tiedotteet:

Kunnanjohtajan tiedote poikkeusoloista 18.3.2020:

https://www.facebook.com/123792767660524/posts/3017503048289467/

 

Kunnan kotisivun päivittyvä koronatiedote:

 https://www.hameenkyro.fi/tietoa-hkyro/hameenkyro-info/koronavirus/

 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

 raija.westergard@hameenkyro.fi

 

 

 

 

13. maalis, 2020
 
TÄRKEÄ TIEDOTE koskien päiväkeskus Aurinkorinteen toimintaa!
 
Päiväkeskus Aurinkorinne ja Aurinkorinteen kuntosalitoiminta (Antin Sali) ovat toistaiseksi suljettuna koronavirustilanteen vuoksi.
 
Lisää ajantasaista infoa täältä:
 
Hoitotarvikejakelu avoinna normaalisti ma-ti klo 14.30-15.30.
 
 
 
 
Raija Westergård
 
päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne
 
 
 
 
 
12. maalis, 2020

Jo ihmiskunnan alusta asti olemme mitanneet aikaa erilaisilla menetelmillä ja kun kello nykymuodossaan keksittiin (hollantilainen Christian Huygens kehitti heilurikellon 1500-luvulla)  ajan mittaaminen tuli entistäkin tärkeämmäksi ja tarkemmaksi. Tänä päivänä on olemassa vaikka minkälaisia kelloja, elämme niiden mukana sekuntipeliä ja voisi kai sanoa, että olemme kaikki enemmän tai vähemmän kellon orjia. Ja kelloja tottakai on kaikkialla nähtävissä  kännykästä televisioon, joku oli niitä kerran kotonaan laskenut ja sai tulokseksi 47 kelloa.

Kauan sitten edesmenneellä isälläni oli taskukello, "plakkarikello", Leijona-merkkiä, jonka oli tiettävästi saanut rippilahjaksi vuonna1927. Löysin tuon kellon joku päivä vanhempieni jäämistöstä, tai ei kello hukassa ole ollut, olen aina tiennyt missä sitä on säilytetty. Kello oli isälleni tärkeä, hänellä oli se aina mukanaan pienessä taskussa ketjun päässä. Se oli kaunis ja kiiltävä (kuvan kello ei liity tarinaan) ja siis mukana kaikkialla: peltotöissä, metsätöissä, kalareissuilla, armeijassa, talvisodassa, jatkosodassa, ja kaikkialla myös sodan jälkeen 1990-luvulle, jolloin hänen aikansa täyttyi ja kello pysähtyi. 

Niin, talvisodan päättymisestä tulee huomenna perjantaina 13.3. kuluneeksi 80 vuotta. Päivää juhlistetaan monin eri tavoin ympäri maan ja mm. kirkkojen kellot soivat viittä vaille 11 viiden minuutin ajan talvisodan päättymisen muistoksi. Myös Hämeenkyrön kirkossa on Tuli lakkaa-tilaisuus klo 10.55 alkaen. Tästä tilaisuudesta minulle kertoi Aurinkorinteen viimeinen veteraaniasiakas  Armas K. Hän osallistuu tilaisuuteen, kuten osallistuu kaikkiin veteraanitilaisuuksiin vointinsa ja jaksamisensa mukaan. Ja hän kyllä jaksaa. "Miksen jaksaisi ja mulla on aikaa", sanoo tämä syksyllä 102 vuotta täyttävä veteraani.

Siis mitä vastaat kun sinulta kysytään, että onko sinulla hetki aikaa?

 

"Sinun tulee antaa aikaasi
kanssaihmisillesi.
Vaikka se olisi miten pientä,
tee jotain muiden puolesta
- jotain, mistä et saa palkkaa,
vaan etuoikeuden tehdä se".
- Albert Schweitzer

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi

  

 

5. maalis, 2020

Viime aikoina on ollut eri julkaisussa artikkeleita, että monet haluavat asua maaseudulla kaupungin tai taajaman sijasta. Vaikka kaupungistuminen on meillä Suomessakin jatkunut tasaiseen tahtiin jo ainakin 40 vuotta, osa lähtijöistä vähitellen alkaakin katsella taakseen, vanhaan ja perinteiseen maalaismaisemaan.

Tästä ajatuksesta tulikin mieleeni eräs hieno museo Harjavallassa eli Emil Cedercreutzin  perustama ja vuosina vuosina 1916 - 1942 keräämä  satakuntalaista talonpoikaisesineistöä sisältävä Maahengen temppeli. Cedercreutzin omien sanojen mukaan sen tuli olla: ”..maanviljelyksen virren alkusoitto, ylistyslaulu maan, auringon ja ihmisen yhteistyölle”.

Maanviljelyyn liittyvän esineistön ohella Cedercreutzin keräämä noin 70 ryijyn kokoelma on sinällään merkittävä. Hän alkoi kerätä ryijyjä jo ennen kuin niitä alettiin arvostaa tekstiilitaiteena. Tieteellisen mielenkiinnon kohteiksi ryijyt tulivat vasta 1914 ja varsinainen ryijyharrastus virisi Hörhammerin Gallerian ryijynäyttelystä 1918. Varhaisimmat tiedot Cedercreutzin ryijyharrastuksesta ovat jo vuodelta 1904: 

”Ihmeellisintä oli, että aloitin sisustuksen ryijyistä. Silloin (1905) oli tuskin ainoatakaan yksityishenkilöä, joka olisi niitä koonnut, ja noista ”vanhoista rääsyistä”, joita pyöräni ohjaustangolla kuljetin kotiin pyyntimatkoiltani tehtiin paljon pilaa. Niiden hinnat vaihtelivat kymmenestä kolmeenkymmentä markkaa. Paikkasin ja parsin ahkerasti ryijyjäni, neuloin uutta nukkaa, haalistin ja värjäsin lankoja saadakseni värisävyt sopimaan iän haalistamiin kohtiin ja vihdoin sain kokoelmani valmiiksi, noin kuusikymmentä kappaletta, jotka myöhemmin ovat olleet näyttelyissä ja herättäneet asiantuntijoitten huomiota. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin heräsi mielenkiinto vanhaan tekstiilitaiteeseen kansallismuseon ja yksityisten taidekauppiaitten antaessa virikkeen. Niihin aikoihin oli kyllä jo olemassa kansallismuseon edeltäjä ”ylioppilaiden kansatieteellinen museo”, joka sijaitsi eräässä puutalossa Kasarminkadun varrella, mutta sen ryijykokoelma oli silloin niukka. Minun kerääjäintoani oli ehkä siis omiaan nostamaan epämääräinen tietous, että olin tuntematon esitaistelija tällä alalla”. (Cedercreutz , E., 1939. Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää.)

Aurinkorinteen Taidetunnelissa on jatkuva pienimuotoinen tekstiilitaiteen näyttely ja mm. ryijy (kuvassa osa ryijystä), joka on tekstiilitaiteilija Kirsti Ilvessalon (1920-2019) vuonna 1947 suunnittelema työ Metsässä palaa ja jota Aurinkorinteen asiakkaat ihailevat päivittäin. Monet pysähtyvät ryijyn äärelle ja muistan aina kertoa, miten kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta työstä on kysymys. Niin, markkinahinta on eri juttu, erään verkkokaupan mukaan Metsässä palaa - ryijyn hinta on tällä hetkellä 30-50 euroa.

Pohdin nyt, että samaan tapaan kuin 115 vuotta sitten Harjavallassa, myös tänä päivänä ryijyt ja muu tekstiilitaide ei ole kovin muodikasta eikä arvostettua. Aurinkorinteellä on kuitenkin - epämuodikkuudesta huolimatta - käsityötaidetta esillä nyt ja myös jatkossa. Ihmisen tekemä taide ja käden taidot kun ovat erittäin tärkeitä myös tässä ajassa, jolle taiteelle on annettava sen ansaitsema tila ja paikka, jossa tulee nähdyksi, koetuksi ja ymmärretyksi.

  "Tulin tienhaaraan metsässä ja minä valitsin vähemmän kuljetun tien, ja se on muuttanut kaiken." - Robert Frost

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi