Ajatuksia päiväkirjan äärellä...

17. tammi, 2019

Jokaiselle meistä tie kotiin on perin tuttu. Mutta entäpä jos sen tien unohtaa? Niin voi käydä meille kaikille jonain päivänä, koska muistisairaudet lisääntyvät tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä muistisairaita on Suomessa lähes 200 000, ja hurjempaa on luvassa, sillä vuonna 2050 muistisairata onkin jo kaksin- tai jopa yli kolminkertainen määrä.

Ikääntyneiden asuminen on murroksessa. Kun kotona ei enää pärjää yksin, olisi löydettävä paikka, jossa asuminen ja eläminen olisi turvallista, yhteisöllistä ja kuitenkin kodikasta. Sama ongelma on monissa Suomen kunnissa, palveluasuntoja rakennetaan, erilaisia hoivapaikkoja suunnitellaan ja ja samaan aikaan monikansalliset hoivakodit tarjoavat palveluitaan ikääntyneille.

Lapinjärvellä Uudellamaalla haluttiin tehdä toisin. Suunniteltiin kirkonkyläkylä kokonaisuudessaan muistiystävälliseksi. Vuonna 2016 Lapinjärvi pääsi sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeeseen. Siitä tulisi ensimmäinen kunta, joka muuttaisi koko kirkonkylänsä muistiystävälliseksi. Ministeriö rahoittaisi muistiystävällisen taajaman suunnittelutyön: kävelyreitti olisi ympyrä, joka veisi aina kotiin. Reiteille tuotaisiin penkkejä lepopaikoiksi vähintään 150 metrin välein. Siellä täällä olisi kohtaamispaikkoja, pieniä aukioita.

Katsoin oheista kuvaa ja huomasin, että siinähän on vähän kuin Hämeenkyrön hyvinvointikampus (tai millä nimellä aluetta sitten kutsutaankaan kun Sote valmistuu ja selkenee - ja koska se tapahtuu, tai valmistuuko koskaan). Siis aivan samaan tapaan kuin Lapinjärvellä, voisi Hämeenkyrössäkin toteuttaa muistiystävällisen kylän?  Ja malli sopii muillekin kuin vain muistisairaille. Kylä olisi turvallinen alue esimerkiksi vanhuksen  käyskennellä yksinkin eikä pelkoa eksymisestä ole. Kävelytie veisi aina ihmisen kotiin, asui hän sitten Kurjenmäkikodilla, Veteraanitalossa, Siljankodilla... Ja meidän Aurinkorinne olisi monitoimitalo, kuten tälläkin hetkellä.

Niin, kuka kieltää toivomasta ja ajattelemasta tulevaisuutta?  

"On hyvä olla olemassa määränpää, jota kohti kuljemme, mutta loppujen lopuksi vain matkalla on merkitystä." - Ursula K. Lequin

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi 

 

 

Lue tästä linkistä enemmän muistiystävällisestä kylästä:

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/maailman-ensimmainen-muistiystavallinen-kirkonkyla-lapinjarvelle-ympyran-muotoinen-kavelytie-vie-aina-kotiin/?shared=1054111-1a860a1d-4 

 

 

 

 

10. tammi, 2019

Aurinkorinteen ateriakokeilu on onnistunut tähän mennessä loistavasti. Palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista ja jatkossa käymmekin lounaalla terveyskeskuksen ruokalassa päivittäin klo 12. Itse olin sangen ennakkoluuloinen kokeilun onnistumisen suhteen, mutta nyt on myönnettävä, että olin väärässä. Kaikki on sujunut erittäin hyvin. Kiitos tk.n keittiön henkilökunnalle yhteistyöstä. Matka jatkuu.

Keskustelin tänään pitkään valokuvaamisesta ja kuvista yleisesti Jouko Hannun kanssa. Hän käy Aurinkorinteellä säännöllisesti vapaaehtoisena kulttuurin merkeissä ja viimeksi juurikin vanhojen kyröläisten kuvien aiheissa, joita kuvia hänelle on kertynyt melkoisesti erilaisten projektien oheistuotteina. Kuvaaminen on erittäin tärkeää kulttuurihistorian tallentamista ja keräämistä. Kuvien ja kuvaamisen arvo tietenkin ymmärretään vasta vuosikymmenien kuluttua, kun tämän ajan kuvat tavallaan "löydetään". Minun kuvaamiseni  tarkoitus on paitsi kulttuurin tallentaminen, mutta myös - kuten otsikko - tehdä Arvokas näkyväksi. 

Katri Äikiä kirjoittaa opinnäytetyössään Arvokas näkyväksi, voimauttava valokuva vapaaehtoistyössä (2016): "Jokaisella on oma historiansa ja omat kokemuksensa, jokaisen oma ainutkertaisuus on arvokas. Valokuva toimii mieli- ja muistikuvien herättäjänä. Valokuvan avulla voidaan auttaa oman elämän hyväksymisessä ja tuoda esiin omia voimavaroja. Lempeä katse itseään kohtaan parantaa vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa."

Aurinkorinteellä käy muitakin valokuvaamiselle vihkiytyneitä vapaaehtoisia, esimerkiksi Risto Pyry Majanen ja Erkki Jokinen. Kummankin työt ovat huikaisevia luonnon, ihmisen ja tarinan mestariteoksia, joiden äärellä aika pysähtyy.

Minä olen kuvaajana tavanomainen ja kuvaan pääasiassa tavallisen ihmisen arkea tavallisena arkipäivänä Aurinkorinteellä. Ainakin minusta itsestäni se tuntuu arvokkaalta ja tärkeältä työltä muun arvokkaan ja tärkeän työn ohella. Klikkaa auki yläosan palkki "Kuvalinkit ym".

”Jos malttaa kuunnella kuvaa, se kertoo omia tarinoitaan, jotka tietysti ovat katsojan tarinoita. Kuvan tunteet ovat katsojan tunteita. Kuva on mahdollisuus tarinaan, joka ei ole sanojen kaltainen, aikaa sitova tarina, vaan mielen tiloissa viipyilevä ajattomuus, menneen, nykyisyyden ja tulevankin mielikuvittelua, tässä ja nyt.” (Hietaharju, M. 2010. Kuuntele kuvaa, näkökulmia valokuvan tulkintaan).

 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi

   

 

3. tammi, 2019

Me Aurinkorinteellä lienemme osa Kokeileva Suomi-projektia, siis ainakin mitä tulee ateriakokeiluun. Nimittäin viikolla 2 (7 - 11.1) eli tulevalla viikolla kokeilemme ruokapalvelua toiseen asentoon. Tähän astihan meille on tullut ruoka (eli kuljetamme ruoan sekä puhtaat että käytetyt astiat mennen tullen päivittäin) terveyskeskuksen keittiöltä Aurinkorinteelle, josta lämpökärrystä on pöytiintarjoilu eli jaamme jokaiselle asiakkaalle aterian tarjottimelle ja viemme sen pöytään ja ruokailun jälkeen taas keräämme astiat ja palautamme tk.n keittiölle kuten lämpökärrynkin jne.

Nyt kokeilemme niin, että meidän asiakkaat kävelevät itse (me henkilökunta avustamana ja opastamana) tk.n ruokasaliin ja jokainen asiakkaamme, joka siihen suinkin pystyy käy valitsemassa itse ruokansa linjastosta tarjottimelle. Me tietysti avustamme tässäkin. Ja tarkoitus tietysti aterian päätteeksi, että asiakas palauttaa tarjottimen ja lajittelee itse astiat niille kuuluville paikoille. Ja sitten paluu kävellen sisäkäytäviä takaisin Aurinkorinteelle. Asettelemme matkalle tuoleja, jotta asiakkaamme voivat välillä huilata vaikka mennen tullen.

Tiivistettynä tämä kokeilu siis niin, että ruoan ja astioiden sijasta käytävällä liikkuukin meidän asiakkaat. Lisäksi henkilökunnan kontolta jää pois moninkertainen astioiden siirtely: kuljetuslaatikoista kaappeihin,  kattaminen, keräily ja kuljetus. Näin henkilökunnan aikaa jäisi enemmän esimerkiksi asiakkaiden kanssa seurusteluun, muuhun toimintaan, erilaisten harrastuskerhojen perustamiseen ja vetämiseen yms.

Siis nyt ensi vaiheessa vain kokeilemme tätä toisenlaista ateriakäytäntöä ja asiakaspalautteen, (jonka keskustelun käymme jokaisen ryhmän kanssa erikseen mahdollisimman nopeasti kokeilun jälkeen) ja käytännön kokemusten kautta sitten teemme päätöksen, otammeko kokeilun käyttöön vaiko jatkamme entiseen malliin.

Lue täältä lisää  Kokeileva Suomi-projektista: https://kokeilevasuomi.fi/etusivu 

 

Juna liikkuu

Vielä ihan pakko kirjoittaa aivan toisesta asiasta. Taas kerran siteeraan Helsingin Sanomia, koska tiedän, että vain harvat täällä Pirkanmaalla lukevat sitä säännöllisesti ainakin minun tietääkseni. Tänään Maija Aalto kirjoitti "kiirenappulasta", jolla tarkoitti junissa olevaa ovenaukaisunappulaa, jota useimmat painaa jo kauan ennen kuin junan on tarkoitus pysähtyä. Pohdin, että kuinkahan monella meistä onkaan sisäinen kiirenappula, jota painellaan liian usein ja toisilla lienee se päällä lähestulkoon aina. Aalto kirjoittaa: "Sitten sain itseni kiinni samasta. Sormeilen sitä nappia hermostuneena itsekin. Jos en tee niin ja seison lähinnä ovea, ennen pitkää takaa ojentuu jonkun vielä hätäisemmän käsi painamaan sitä puolestani. Samalla saan tuomitsevan katseen."

Eräänlainen kiirenappula on myöskin kännykkä, netti ja nimenomaan Facebook. Pitää selata ja tykätä eli usein pitää painaa nappulaa, jos et niin tee, olet "poissa". Miten tämä aika kohteleekaan meitä näin? Tai miten me kohtelemme itseämme, kuka meitä käskee aina painamaan nappulaa? Mitä sillä muka on väliä, jos joku ei tykkää facessa? Kaikki ei voi koskaan tykätä kaikista.

Olen täysyn samaa mieltä Aallon kanssa: "En usko uudenvuodenlupauksiin, ne sopivat hyvin harvinaiselle ihmistyypille. Meidät muut ne ajavat repsahduksiin, ylilyönteihin ja itseinhoon.
En siis aio lopettaa napin painelua, en internetissä enkä junan eteisessä. Kohtuutta mietin.
Sitä, että kenties kiireen ja pakonomaisen klikkailun vastapainoksi olisi ehkä hyväksi etsiä enemmän hetkiä, joista ne puuttuvat kokonaan. Keskittymistä. Pysähtymistä. Rauhaa. Ymmärrystä, että juna liikkuu, antaa sen liikkua. Niin on hyvä." 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi

 

 

 

27. joulu, 2018

Näin vuoden lopussa on tapana muistella menneitä. Minä kirjoitan tässä menneistä vain vähäsen, koska sisäinen ajatusrakennelmani katsoo mieluimmin tulevaan menneisyyden sijasta. Toki allekirjoitan täysin kenraali A. Ehrnrothin (1905 - 2004) paljon lainatun sitaatin: "Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten." Ohessa kuva tulevaisuudesta, kenties jo olemassaolevasta futuristisesta  maailmasta, joka vaikuttaa käsittämättömältä, mutta perin kiinnostavalta tietenkin.

Aurinkorinteella kohta mennyt vuosi oli tapahtumia täynnä. Siis pelkistettynä joka päivä kulttuuriohjelmaa ja lisäksi päiväkohtaiset muut palvelut, jotka liittyvät hyvinvointiin, kuntoiluun ja terveyspalveluihin. Pääsääntöisesti pyrin kulttuurikalenteria laatiessani (siis olen itse vastuussa kulttuuriohjelmista ja siksi käytän niistä kirjoittaessani minä-muotoa) huomioimaan vuoden kierron, liputuspäivät, teemaviikot ja teemapäivät jne. ja niiden merkeissä laadin myös ohjelmat. Lisäksi kerran kuussa on Hämeenkyrön seurakunnan ja Rönsy Ry.n tuottamaa ohjelmaa.

Pyrin niinikään kerran kuussa järjestämään päivätanssit, kerran kuussa runo/kirjallisuustuokiot ja kerran kuussa jotain kotiseutuhistoriaan liittyvää ohjelmaa. Näiden lisäksi käy erilaisia musiikkiryhmiä viikottain tai harvemmin sekä tanssiryhmiä ja kuoroja noin 2 kertaa vuodessa. Lisäksi on erilaisia luentoja silloin tällöin erilaisista aiheista. Näillä kaikilla Aurinkorinteen vapaaehtoisilla esiintyjillä siis tietty käyntijärjestys ja minulla tarkka toimintasuunnitelma kuukausiksi eteenpäin. Muuten homma ei toimisi niinkuin se toimii nyt.

Mutta kuvat puhukoot puolestaan. Kuten tunnettua, minä kuvaan paljon Aurinkorinteen elämää, siis kerään ja tallennan samalla hämeenkyröläistä kulttuurihistoriaa tältä osin. En koskaan kuvaa asiakkaita epäeettisesti vaan pyrin arvokkaaseen ja asiakkaita kunnioittavaan työskentelyyn tässä kohtaa ja kaikissa asioissa muutenkin. Olen tallentanut tälle kotisivulle noin 400 kuvaa vuoden 2018 tapahtumista. Kuvat ovat pilvipalvelussa eli I Cloudissa, vievät muuten liian paljon tilaa ja ovat sangen hitaita siirtää kotisivulle yksi kuva kerrallaan. Siksi käytän tähän pilvipalvelua. Katso kuvat yläpalkin osiosta "Kuvalinkit ym." tai suoraan täältä:

 http://aurinkorinne.simplesite.com/430079712 

  

Tulevista päivistä: Aurinkorinteellä vuoden vaihtuessa toimintamme jatkuu pääosiltaan vanhaan tuttuun tapaan, vaikka joitakin muutoksia tai ainakin kokeiluja on tulossa heti alkuvuodesta.  Kokeilemme ruokapalvelua toiseen asentoon eli kun meille tähän asti on tullut ruoka terveyskeskuksen keittiöltä lämpövaunussa, josta on pöytiintarjoilu eli jaamme jokaiselle asiakkaalle aterian tarjottimelle ja viemme sen pöytään ja ruokailun jälkeen taas keräämme astiat ja palautamme tk.n keittiölle kuten lämpökärrynkin jne... Nyt kokeilemme niin, että meidän asiakkaat kävelevät itse (me henkilökunta avustamana ja opastamana) tk.n ruokasaliin ja jokainen asiakkaamme, joka siihen suinkin pystyy käy valitsemassa itse ruokansa linjastosta tarjottimelle. Me tietysti avustamme tässäkin. Ja tarkoitus tietysti aterian päätteeksi, että asiakas palauttaa tarjottimen ja lajittelee itse astiat niille kuuluville paikoille. Ja sitten paluu kävellen sisäkäytäviä takaisin Aurinkorinteelle. Asettelemme matkalle tuoleja, jotta asiakkaamme voivat välillä huilata vaikka mennen tullen.

Siis nyt ensi vaiheessa vain kokeilemme tätä toisenlaista ateriakäytäntöä, asiakaspalautteen ja käytännön kokemusten kautta sitten teemme päätöksen, otammeko kokeilun käyttöön vaiko jatkamme entiseen malliin.

 

Toivotan kaikille lukijoilleni onnekasta Uutta Vuotta 2019!

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi 

 

 

 

 

20. joulu, 2018

Tämä teksti on osa Joulua meille kaikille ainakin jollain tavalla ja juuri Tapani Pertun lukemana täydellinen. Koska tähän sanomaan ei ole mitään lisättävää tai pois otettavaa, en kirjoita siksi nyt muuta kuin että kiitän kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta!
On mukavaa todeta (sivun kävijätilaston mukaan), että teitä lukijoita on paljon ja tekstejäni luetaan ahkerasti. Myös minulle itselleni on ollut suuri ilo ja etuoikeus kirjoittaa juuri teille kaikille. Voin mainita asian samoin kuin kirjailija Leena Krohn: "--kun te puhutte, puhutte hetkeen, mutta kun te kirjoitatte, kirjoitatte ikuisuuteen".

Toivotan siis lukijoilleni tässä blogissa rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa ja onnekasta vuotta 2019!


Raija Westergård
päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne
raija.westergard@hameenkyro.fi

*
*
*
*
*