Ajatuksia päiväkirjan äärellä...

23. heinä, 2017

Heinäkuu on tyypillisin lomakuukausi suomalaisille ja itsekin olen nyt viettänyt kolme viikkoa lomaa ja yksi viikko jäljellä. Niin, mitä lomalla tehdään? Minä en ole poistunut maailmasta, vaikka olenkin lomalla. Liikun paikkakunnalla siellä ja täällä, tapaan ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, ja käyn silloin tällöin myöskin Aurinkorinteellä, vaikka olen lomalla. En sulje puhelintani tai sähköpostia, vaikka olen lomalla, päivitän tätä blogiakin ja Aurinkorinteen FB-sivuja, vaikka olen lomalla. 

Lomakuukausi on mennyt kohdallani siis hienosti, ja ilmat ovat suosineet riittävästi. Olen hoitanut kukkia ja samalla fundeerannut elämän tarkoitusta. Toki olen levännytkin eli lukenut Tsehovia puutarhakeinussa ja kuunnellut Tommy Tabermanin runoja äänikirjana. Olen lukenut myös - tosin paikoitellen "harppoomalla" - Pirjo Tuomisen uutuuskirjan Tulen väri punainen. Tähän palaan myöhemmin toisaalla...

Kesälomani kohokohta oli ehdottomasti Sillanpää-ooppera Myllykolussa, jonka kenraaliharjoituksessa kävin Sillanpään Seuran kutsumana. Todellakin, kaikki osui nappiin, kuten Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kirjoittaa FB-sivullaan:  Myllykolu on tuttu kuin vanttuu. F.E.Sillanpää ja Panu Rajala vuosikymmenien aikana Hämeenkyrön kesäteatterin lukemattomia kertoja kolunneet, mutta nyt taisi syntyä täysosuma. Seppo Pohjola, Rajala, Waltteri Torikka, Sauli Tiilikainen, Helena Juntunen, Maco Bjurström, Osmo Rauhala ja kumppanit loivat Sillanpää-oopperan, jossa kaikki tuntui olevan kohdallaan.

Olen Jokisen kanssa ehdottomasti samaa mieltä. Ja itse huomioin myös ympäristön, lavastuksen, tekniikan, kahvion palvelut, ihmiset näiden palvelujen parissa, parkkipaikan liikenteen ohjaajat, kaikki ansaitsevat kiitoksen kaiken sujumisesta. Todella paljon on tehty töitä ja harjoiteltu, harjoiteltu ja vielä harjoiteltu. Varmasti lukemattomia tunteja. Ja kaikki natsasi hienosti yhteen.

Itse oopperasta vielä: Torikka, Tiilikainen ja kuoro tekivät hienoa työtä, mutta minua kosketti naisena Siikrin osa, jonka esitti sopraano Helena Juntunen (kuvassa). Todella koskettava tulkinta, joka nosti esiin naisen ja hänen näkymättömän työnsä useasti taiteilijaelämää viettävän kansalliskirjailijan ja Nobelin takana. Huikea teksti Panu Rajalalta ja huikea tulkinta Juntuselta Myllykolun kuulaassa kesäillassa. 

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: Aamulehti, lehtikuva

 

14. heinä, 2017

Meillä Aurinkorinteellä musiikki on suuressa osassa päivittäistä toimintaa ja varsinkin Kulttuuriklubin ohjelmistossa musiikkia on 2 - 3 kertaa viikossa ja genre edustettuna vähän laidasta laitaan riippuen kulloisistakin esiintyjistä ja esiintyjäryhmistä. Mutta laulamme usein myös hengellisiä lauluja ja virsiä muulloinkin kuin hartaustilaisuuksissa, joita Aurinkorinteellä on noin kerran kuukaudessa.

Eilen torstaina hartaudessa Anu-pappi puhui Suomi 100 - teemaan liittyen koskettavasti karjalaisista sukujuuristaan ja Karjalan heimosta, evakkomatkoista ja pommituksista. Anu-pappi on myös varustettu hurtilla huumorilla, hän aloitti tilaisuuden kertomalla että on vähän jo "kesäterässä", koska oli edellisenä iltana ensin hukannut vihkisormuksen, sitten kihlasormuksen ja lopuksi vielä silmälasit (joilla etsiä niitä sormuksia). Onneksi kaikki kuitenkin lopulta löytyi. Huumorilla ja evankeliumilla on muuten paljon yhteistä: yhdessä ne ajavat pois sielun tyhjyyttä, keventävät sydäntä ja syventävät ihmisten keskinäistä ymmärrystä. 

Mutta niistä virsistä vielä. Anu-pappi löysi virsikirjasta juuri Aurinkorinteelle sopivan virren numero 543 Valkeus iankaikkinen ja laulammekin sitä aina hartauden alussa. Myös muina aikoina laulamme virsiä, joita itse olen säestänyt pianolla. Olen keskinkertainen pianisti enkä pysty/osaa soittaa oikeastaan mitään muuta paitsi virsiä, mutta se riittää ainakin minulle. Itseäni koskettaa erityisesti Jaakko Löytyn "körttigospelit" mm. Kahden maan kansalainen. Ja meidän asiakkaiden lempivirsiä ovat tietysti Päivä vain ja hetki kerrallansa, Oi Katsohan lintua, Herra kädelläsi, Olen kuullut on kaupunki tuolla jne.

Körttiläisyydestä tulikin mieleeni yksi mielivirteni Oi Herra, jos mä matkamies maan. Vaikka se on hautajaisista tuttu, siinä puhutaan toivosta, joka säilyy sittenkin kun toivoa ei enää olekaan. Tässä kohtaa muistan lapsuuteni kodin seurat, joita oli usein ja joista muistan miten kansa tuli mustissa vaatteissa ja veisattiin voimallisesti. Tuohon aikaan seuroja järjestivät monet uskonlahkot ja kokoontumisia oli eri taloissa. Ja väkeä kertyi aina runsaasti paikalle veisaamaan, kuuntelemaan puheita ja samalla tapaamaan tuttuja. 

Veisuu on körttiläisyyden ehdotonta ydintä ja seurojen yhteisveisuu ei ole vain laulua. Se on samalla rukousta, elämän tilitystä ja iloitsemistakin. (Aamulehti 9.7 2017)

 

Teksti:Raija Westergård

Kuva:Yle 1

 

9. heinä, 2017

Me Aurinkorinteellä seuraamme varsin tiivisti yhteiskunnallisia asioita ja myös ns. suuren maailman tapahtumia. Maailma on tullut äkkiä lähelle ja erityisesti Syyrian sota, jota on käyty jo seitsemättä vuotta ja on tappanut yli 300 000 ihmistä sekä ajanut pakolaisiksi 65 % maan väestöstä.

Vuonna 2015 arviolta 75 000 lasta pakeni Eurooppaan ilman vanhempiaan. Suomeen heitä tuli noin 9000, josta ryhmästä 3000 ilman huoltajaa. Meidän kesäharjoittelijat Mojtaba ja Mahdi (nyt 17-18 vuotiaita) olivat juurikin tässä ryhmässä ja tulivat Suomeen ja Hämeenkyröön alaikäisinä turvapaikanhakijoina syksyllä 2015. Heidän matkansa Suomeen oli pitkä ja vaarallinen ja on muistettava, että suurin osa 75 000 pakolaisen ryhmästä oli alle 15 vuotiaita lapsia. Me kaikki äidit osaamme varmasti kuvitella tilanteen, jos meidät omat lapsemme joutuisivat äkkiä lähtemään kohti tuntematonta määränpäätä, ja ilman paluulippua.

Ohessa Areenasta katsottava dokumentti, joka kertoo juurikin näistä pakolaislapsista ja matkastaan sodan jaloista Eurooppaan v. 2015:

http://areena.yle.fi/1-3273932?autoplay=true

Yksin ja alaikäisinä Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat v. 2015 sijoitettiin ryhmäkoteihin ja tukiasuntoihin. Turvapaikkapäätöksen odotus on venynyt monen lapsen kohdalla ja odotusta ovat varjostaneet äkilliset muutokset, siirrot eri keskuksiin ja pelko tulevista päätöksistä.

Alle kouluikäisten tilanne on ollut ongelmallinen. Koska kunnat eivät ole velvoitettuja tarjoamaan päivähoitoa alle kouluikäisille turvapaikanhakijoille, heidän päivänsä kuluvat lähinnä omissa ryhmäkodeissa ja omissa huoneissaan. Kokemukset lähtömaassa ja pakomatkalla, vanhempien ahdistuneisuus sekä huoli taakse jääneistä ystävistä ja sukulaisista näkyy monien lasten käytöksessä (KU 22.5.2017)

Aurinkorinteen harjoittelijat Mojtaba ja Mahdi ovat jo nuoria ja vähitellen sijoittumassa suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään, etsimässä omaa uraa, koulutusmahdollisuuksia jne. Kielikoe (kuullun ymmärtäminen) on ehkä suurin este ammattiin valmistavaan kouluun sijoittumisessa, mutta se ongelma kyllä korjaantuu vähitellen. Itse olen erityisesti kannustanut näitä nuoria keskustelemaan meidän asiakkaiden kanssa aina vaan enemmän ja aina kun se on mahdollista. Muun muassa rutiinien muodostumisella, itseluottamuksen lisääntymisellä ja sosiaalisten taitojen kehittymisellä on suuri vaikutus, tämän me kaikki tiedämme.

Toivotaan että oikea kesä ja lämmin tulee vihdoin ja Aurinkorinteen asiakkaat pääsevät halutessaan "aurinkomatkoille" lähialueille Mojtaban ja Mahdin avustamina. Aurinkorinteen asiakkaat ja avustajat tunnistaa katukuvassa keltaisista huomioliiveistä, jossa lukee Aurinkorinne. Vilkuttakaa, jos huomaatte meidän iloisen seurueen liikkeessä esimerkiksi S-Marketin kulmilla.

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: pakolaisvirtaa v. 2015 

2. heinä, 2017

Luen paljon runoja ja aforismeja vaikken mikään "runotyttö" olekaan. No, olenhan minä kirjoittanut itsekin joitakin runoja, joskus laulun sanoituksia, ja proosarunon tapaisia juttuja,  siis sarjassa eikoskaanjulkaistavia-runoja. Myös mietelauseista pidän, niistä joita luetaan esimerkiksi Yle 1.ssä. Viimeksi kuuntelin Edith Södergranin (1892 - 1923) runon Lapsuuteni puut kokoelmasta Maa jota ei ole v. 1925. Voit kuunnella sen täältä: http://areena.yle.fi/1-4131431 

Monet Aurinkorinteen asiakkaat pitävät myös runoista. Erityisesti torstairyhmässä on runouden ystäviä, mutta myös muissa ryhmissä. Nyt tulevana torstaina, joka on Eino Leinon päivä ja myös runon ja suven päivä, meillä Aurinkorinteellä on ilo saada vieraaksemme tutut vapaaehtoiset runotaiturit Inkeri ja Marjatta. Saamme kuulla hienoja runoja paitsi Eino Leinolta sekä muiltakin runoilijoilta. Ja toivottu yhteisesitys Läskiä ja voeta kirvoittaa aina makeat naurut yleisössä.

Vielä palaan Edith Södergraniin (kuvassa), mielirunoilijaani, joka oli huomattavasti edellä aikaansa ja jonka runot hämmensivät monia aikalaisia. Edithin runoissa oli leikillisiä käänteitä, fantasiaa ja toistoa ja käsittelivät sellaisia teemoja kuin onni, kuolema, tuska ja kauneus. Hän kirjoitti usein vahvoista naishahmoista, jotka kulkivat omaa tietään ja hylkäsivät miehiset käsitykset maailmasta ja rakkaudesta: 

"En minä ole nainen. Olen neutri. Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös, olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa... Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko, olen malja kaikkien naisten kunniaksi, olen askel kohti sattumaa ja perikatoa, olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni... Olen veren kuiske miehen korvassa, olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto, olen uusien paratiisien portinkilpi. Olen liekki, etsivä, röyhkeä. Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka, olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja".

                                                          Edith Södergran: Vierge Monerne, Dikter 1916

 

Tällaisia ajatuksia tänään, heinäkuun 2. päivänä ja lomalaisena. Mutta vaikka olenkin lomalla, teen kulttuurista vapaaehtoistyötä kuten aion tehdä tulevaisuudessa myöskin varsinaisina  eläkepäivinä.  Eli tapaamme varmasti Aurinkorinteellä myöskin heinäkuussa. 

 

Teksti: Raija Westergård

23. kesä, 2017

Aurinkofestarit vietetty ja kaikki onnistui hienosti. Säätila oli viileä ja sateinen ja festaria vietimme siksi sisätiloissa, mutta sisällä oli lämmintä, "aurinkoista" sekä lämmin ja rento tunnelma. Näin kuulin itse monen kävijän suusta ja samaa mieltä olen itsekin. Kuvassa Aurinkorinteen vapaaehtoiset runonlausujat Inkeri ja Marjatta, joiden yhteistulkinta Läskiä ja voeta on aina todella huikea ja hauskaa kuultavaa. Kuvassa myös kyrötär Arja (oikealla), joka on monen toimen touhukas nainen ja lisäksi myös runonlausuja, kuten festareilla saimme kuulla. 

Inkerin ja Marjatan tapaamme Aurinkorinteellä seuraavan kerran Eino Leinon päivänä eli torstaina 6.7, joka on siis samalla runon ja suven päivä. Silloinkin kannattaa tulla Aurinkorinteelle kuulemaan hienoja suven runoja.

Festareilla oli runsaasti ohjelmaa, joku käsikirjoituskin minulla oli alunperin, mutta hukkasin sen jossain kohtaa ja hyvä niin. Luulisin että ohjelma klaaraantui paremmin ilman tiukkaa kässäriä. Kyrötär Anu avasi festarit ja siitä oli hyvä jatkaa eteenpäin. Kuultiin yksin - ja yhteislaulua sekä Rakelin taitavaa hanurinsoittoa 70.n vuoden kokemuksella. Kaikki meidän bändit soitti hienosti erikseen ja yhteen, ja ilahduttavaa oli, että musisoitiin yhdessä myös prima vistana. Kolmen kaksrivisen Kohmelovalssi oli hieno ja samoin Pihapelimannien ja Aurinkoduon yhteinen Wabash Cannonball. Aurinkorifestarien tunnelmasta tuli mieleen Kiikoisten purpurit ja "satakuntalaiset pirot" joskus 1970-luvulla. Näillä oli jotain yhteistä: sama henki, samanlainen hetkessä ja hetkeen improvisointi ja sama rento tunnelma. 

Aurinkofestareilla myös tanssittiin. Liitän tähän alle linkkejä, joita klikkaamalla pääsee mukaan tunnelmaan:

Mustalaistanssi, kyrötär Saija:
  

 

Kurditanssi, monikulttuurinen yhteistyöryhmä:
  

 

Ilman vapaaehtoisia festarit eivät olisi onnistuneet. Kiitän kaikkia Aurinkorinteen vapaaehtoisryhmiä ja muita  toimijoita, ystäviä ja tuttavia. Olette kaikki huippua, teillä kaikilla näyttää olevan sisäänrakennettu humaani asenne ja elämän arvot oikeassa asennossa kohdata toinen ihminen tässä ajassa. Teille kaikille lämpimät kiitokset:

Aurinkorinteen kulttuurityön vapaaehtoisryhmät

LC Hämeenkyrö /Kyröttäret vapaaehtoistyö

Monikulttuurinen yhteistyöryhmä

Yrjölän Marjatila

Aurinkorinteen ystävät

Muut vapaaehtoiset toimijat

Seniorshop

Aurinkorinteen hyvinvointipalvelut

Aila ja Matti Koskinen (grillimestari)

 

Aurinkofestaria vietämme myös ensi vuonna juhannusviikolla, mutta tästä tiedotan lisää ehkä vähän myöhemmin.

Nyt toivotan kaikille festarivieraille ja tämän blogin lukijoille ja muillekin oikein hyvää juhannusta! Kesä jatkuu ja Aurinkorinne avoinna koko kesän. Tervetuloa käymään ja tutustumaan uuden sukupolven päivätoimintakeskukseen!

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: Maria Härkki-Santala

Videot: Veijo Koskiranta

.