Ajatuksia päiväkirjan äärellä...

20. helmi, 2020

 

Minusta kukaan ei osaa ennustaa tulevaisuutta kovin tarkasti, ainakaan mitä tulee erilaisiin digitaalisiin vempaimiin, joita tämä aikamme tuottaa toinen toistaan ihmeellisimpiä ja älykkäämpiä kuten esimerkiksi puhelin. Niin, se onkin nykyään älypuhelin enkä aina ymmärrä mikä äly sitä oikein johtaa. Minulle riittäisi vähemmän älykkäämpi versio, riittää kun sillä voi soittaa ja vastata, enempää en välttämättä tarvitse tällä hetkellä, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.

Futuristi ja visionääri Perttu Pölönen kirjoittaa Kirkko ja Kaupunki - lehdessä, että seuraava suuri vallankumous tulee olemaan inhimillinen vallakumous.  Ihmiskunta siirtyi maanviljelyksestä teknologiseen vallankumoukseen ja siitä informaatiovallankumoukseen. Monen työtä on nykyään tiedon järjestely, muokkaaminen ja jakaminen.

– Kehittyvä teknologia potkaisee ihmiset pois tietotyöstä. Filosofia ja taide ovat ihmiselle ominaisia, mutta koneelle vaikeita asioita. Panostaisin ensin taitoihin, jotka haastavat irtautumaan perinteisistä ajattelumalleista ja joista on hyötyä koko elämän ajan. Pölösen mukaan filosofian tai taiteen harrastaminen auttaa koodaria ajattelemaan luovasti ja työskentelemään monenlaisten ihmisten kanssa. Hän uskoo, että sosiaalisten taitojen ja empatiakyvyn merkitys tulee kasvamaan.

Perttu Pölönen on vasta 24-vuotias, mutta kirjoittaa mielestäni erittäin kypsästi. Ainakin minut hän saa vakavasti pohtimaan tulevaisuutta, koko ihmiskunnan tulevaisuutta nykyajan merkillisten ja "älykkäiden" digilaitteiden kulutushuumassa. Kuten Pölönen kirjoittaa, todennäköisesti inhimillinen vallakumous on tulossa, ehkäpä sen pitääkin tulla, jotta jonkinlainen maailmanjärjestys säilyy:

Pölösen mukaan ihmiset ovat alkaneet huomata, että uudet teknologiat ja digitaalisuuden hypettäminen eivät tuokaan onnellisuutta. Kun miettii itseään suhteessa monin tavoin ylivertaiseen tekoälyyn, hengellisyys voi nousta uuteen arvoon. Kone ei koe pyhyyttä. – Jokaisella ihmisellä on suhde pyhyyteen. Elämä olisi kestämätöntä ilman sitä. Pyhä on asia, josta ei halua tinkiä ja jota ei tahdo häpäistä. Jollekin vaikka jääkiekko voi olla pyhää.

Ihmiset kaipaavat hiljentymistä ja off line -tilaa ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Tulevaisuudessa varmaa on vain muutos. Siksi Perttu Pölönen ei halua suunnitella tarkasti edes omaa tulevaisuuttaan. Hän siteeraa Tuu-tikkia Tove Janssonin muumikirjasta Taikatalvi:

Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi. (Tove Jansson)

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi 

 

 

 

13. helmi, 2020

Tuoksut ja maut ovat joskus pysähdyttäviä. Itse muistan kesän tuoksun,  saunasaippuan ja jokiveden yhdistelmän, tuon hieman mudalta tuoksuvan ja maistuvan veden ja vihreän saunasaippuan (en muista merkkiä) tuoksun, joka viipyi iholla ja hiuksissa pitkään. Juuri näistä erilaisista tuoksumuistoista keskusteltiin Aurinkorinteellä, kun vietimme Hyvän olon viikkoa ja tilan täytti erilaiset tuoksut.

Toki muistot myös maistuvat. Äkkiä joku ruoka tai mauste maistuukin samalta kuin vuosikymmeniä sitten se äidin tekemä ruoka tai miten hyvältä se jäinen puolukkahillo maistuikaan sokerin ja talkkunajauhon kanssa. Tai se rasvainen sianliha, jota paistettiin suuressa pannussa,  itse ikivanhasta taikinajuuresta tehty ruisleipä ja yön yli leivinuunissa kypsynyt ohrapuuro.

Maku- ja tuoksumuistot ovat yhtä tärkeitä kuin kaikki muistot, joita kannamme sielumme huoneissa kaiken aikaa. Netin ihmemaasta silmiini osui tässä joku päivä  sivusto Mielen ihmeet, jossa käsiteltiin juuri ihmisen muistoja:  "On sellaisia muistoja, jotka yhtäkkiä mieleen noustessaan värisyttävät sieluamme ja tuovat kasvoillemme tietävän hymyn. Mutta kuinka terapeuttista se onkaan! Vaikeina hetkinä ei ole mitään parempaa kuin kääntyä muistojen puoleen ja antaa itsensä kietoutua eilispäivän onnenhetkiin, jotka antavat meille voimaa nykyhetkessä.

Yksi asia, joka meidän tulee pitää mielessä muistiin liittyen on se, että vastoin monien uskomusta se ei ole pohjaton arkku. Se ei ole tila, jolla on loputon kapasiteetti ja jonne voimme varastoida ja lukita tietoa, kuvia ja kokemuksia niin, että ne vastaisivat täysin todellisuutta. Muisti on itse asiassa kuin kanvaasi,  tyhjä taulu, jonka kykenee luomaan, värittämään uusin  sävyin, tekemään muutoksia ja jopa pyyhkimään pois". https://mielenihmeet.fi/   

Mielen Ihmeet- sivustolla on paljon muutakin mielenkiintoista kuin tämä ihmisen muistiin ja muistoihin liittyvät artikkelit. Kannattaa siis käydä klikkaamassa ylläolevaa linkkiä ja tutustua aiheisiin:  

"Käytämme suuren osan elämästämme asioiden muistelemiseen ja menneisyyden henkiin herättämiseen, ja se tapahtuu siksi että – kuten neurotiede selittää – muisti on jatkuva matkaaja, joka kutsuu meidät suurelle saarelleen arvioimaan mennyttä, toimimaan nykyhetkessä ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Kaikki tämä on rakennettu tietoisuuteemme, tuohon kukikkaaseen, kaoottiseen ja yksilölliseen ”kaikkeen”, joka on meille jokaiselle ominainen. Aivot eivät ole kamera eivätkä kopiokone; ne ovat suuri tulkitsija".

 

Muistaminen on helppoa sille, joilla on muisti. Unohtaminen on vaikeaa sille, jolla on sydän.

-Gabriel García Márquez-

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi

 

 

     

6. helmi, 2020

Tänään oli puhetta asiakkaiden kanssa siitä, että mikä erityinen päivä juuri tänään 6.2 on? Ei, Runebergin päivä oli eilen 5.2 ja sen muistaa - jos ei muusta - niin makoisista tortuista. Toki meillä oli ohjelmaa liittyen juuri Runebergiin, josta puhui kiinnostavasti Jouko Hannu. Tämä eilisestä, mutta siis mikä päivä tänään on?

 No, tänään on saamelaisten kansallispäivä, josta keskusteltiin Aurinkorinteellä sen verran, että kerroin muinaisen legendan liittyen Nokian Siuroon ja Murhasaareen. En tiedä haluatteko lukea siitä, mutta kirjoitan silti, koska minusta tarina on mystinen, liittyy saamelaisuuteen ja saattaa olla jopa totta. Ja kuka tietää miten paljon meissä jokaisessa on saamelaista sukujuurta?  Lyhyesti kerrottuna tarina menee näin:

Noin 15 000 vuotta sitten, kun mannerjäätikön sulamisen jälkeen maa paljastui ja alkoi vähitellen kasvaa heinää, vaeltavat eläimet (hirvet, peurat, porot) saapuivat ja niiden jäljessä ihmiset, joista osa leiriytyi nykyisen Murhasaaren ja Linnavuoren korkeimmille rinteille. Vesiraja oli silloin kaiketi kymmeniä metrejä korkemmalla kuin nykyisin, oikeastaan veden peitossa oli suurimmaksi osaksi koko alue korkeampia maaston kohtia lukuunottamatta. Jään alta vasta äskettäin paljastunut maa oli vielä autio ja tyhjä. Varhaiset ensimmäiset ihmiset saapuivat tälle seudulle todennäköisesti vesireittejä ruuhen tapaisella kulkupelillä, pukeutuivat eläinten nahkoihin ja metsästivät elantonsa jousella ja nuolella.

Eräänä päivänä heimon  päällikkö oli metsästämässä jossain kohtaa Murhasaaren ja nykyisen Linnavuoren jyrkillä rinteillä ja hänen pieni poikansa - myös pukeutuneena eläimen nahkaan - leikkimässä alhaalla rannan tuntumassa. Päällikkö luuli näkevänsä peuran, jännitti jousensa, ja ampui. Poika kaatui kuolleena maahan nuolen lävistämänä. Legendan mukaan  heimopäällikön kyynelistä syntyi Siuronkoski. Jotain totuuden siementä tarinassa täytyy olla, koska siuro on saamea ja tarkoittaa surua.

 

Tulevalla viikolla vietämme Aurinkorinteellä Hyvän olon viikkoa. Joka päivä aamusta alkaen asiakkailla on mahdollisuus erilaisiin kehon ja mielen hoitoihin esimerkiksi käsi- ja jalkakylpyjä, niska/hartiaseudun hierontaa, päähierontaa, meditaatiotuokioita ja tuolijumppaa ja -tanssia asiakkaitten omien toiveiden mukaan. Sitten perjantaina 14.2 on Ystävänpäivän ohjelmaa yhteistyössä Rönsy Ry.n kanssa. Lisää Hyvän olon viikon tiedotteita Aurinkorinteen uutiskirjeessä, Fb-sivuilla ja Aamulehden menovinkeissä.

"Tärkeintä elämässä ei ole se että näemme sen mitä on jossain kaukana, vaan se että teemme sen mikä on suoraan edessämme." - Thomas Carlyle

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi

 

 

30. tammi, 2020

Ihmisen elämää kuvaillaan usein matkaksi, tieksi tai poluksi. Puhutaan myös erilaisista pysäkeistä, sivupoluista, oiko- tai kiertoteistä, laitureista ja asemista. Vaikea määritellä milloin ihminen on puolimatkassa, mutta jossain kohtaa elämää ihminen kai tuntee olevansa ikään kuin puolivälissä, puolimatkan krouvissa. Tänään kuollut Jörn Donner tapasi sanoa tyylilleen uskollisena, että ""En tunne itseäni keski-ikäiseksi, vaan olen puolitiessä syntymän ja helvetin välillä."

Nyt kun päästiin aiheeseen, on pakko kirjoittaa viime keskiviikon koulutuksesta, jossa sain olla mukana kuuntelemassa sosionomi, tohtorikoulutettava Henna Nikumaata, joka puhui todella mielenkiintoisesti ihmisen itsemääräämisoikeudesta ja myös edunvalvontavaltuutuksesta, jollainen jokaisen tulisi tehdä ja mielellään heti - nuorena, puolivälissä tai jossain muussa kohtaa elämää. En halua tässä toistaa Hennan ajatuksia, joten lukekaa lisää vaikka täältä:  http://www.muistiasiantuntijat.fi/memo.php?udpview=read&src=db25114&sid=99&issue=2011-01&lang=fi

Ikääntymisestä ja hyvästä vanhenemisesta (mehän kaikki vanhenemme joka päivä vähän enemmän, siksi kirjoitan siitä usein) oli Kauppalehdessä mielenkiintoinen juttu juuri tällä viikolla. Maailmankuulu ja Suomessakin vieraillut neuropsykologian professori Daniel Levitin on sitä mieltä, että ihmisen ei ainakaan kannata jäädä eläkkeelle: "Jos joudut jäämään pois työstä, eläköidy johonkin muuhun tehtävään. Tee hyväntekeväisyyttä, vapaaehtoistyötä tai mentoroi nuorempia. Nyt on paras aika maailman historiassa olla 70-vuotias", Levitin tokaisee päättäväisesti. - Ihmiset elävät pidempään ja terveempinä. 70-vuotias tekee nyt vastaavia asioita, kuin viisikymppinen aiemmin. On myytti että muisti heikkenisi vanhemmilla. Usein on kyse väärästä diagnoosista, Levitin väittää ja jatkaa: "Hyvän vanhenemisen voi varmistaa uppoutumalla uteliaasti ja avoimesti johonkin täysin uuteen." Näitä asioita todellakin kannattaa miettiä. (Kauppalehti 26.1.2020)

Tänään siis uutisoitiin kirjailija, elokuvaohjaaja, poliitikko, diplomaatti Jörn Donnerin (1933-2020) kuolemasta. Hänelle matka täyttyi monien sairauksien uuvuttamana. Donner oli minun sukupolveni kulttuurivaikuttaja, ajattelija, älykkö, kosmopoliitti ja sangen värikäs keskustelija, sivistynyt rääväsuu, joka varmasti myös ärsytti monia suorasukaisilla puheillaan. Ehkäpä siitä syystä hän olikin niin kiinnostava monella tapaa. Donner jätti syvän jäljen suomalaiseen kulttuurielämään.   

Eipä sitten muuta kuin että ollaan ihmisiksi sen aikaa kun täällä ollaan.

Ei minusta ole tullut parempi ihminen. Enhän ole uskontoon taipuvainen. Olen aika vapaa ja avoin ihminen. Yritän kuitenkin käyttäytyä siivosti. Nykyään. Vastakohtana menneeseen. - Jörn Donner

 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi

 

 

 

23. tammi, 2020

 Siis että mikä Igikai? Vai tarkoitanko vaan Kylläkai tai Miksei? Tai kiikoislaisittain Kuijja kuistekki (suom. miten milloinkin) eli on vastaus kysymykseen: mitä sinulle kuuluu? No, jos minulta kysytään, niin todellakin kuijja kuistekki eli ihan hyvää minulle kuuluu ja varsinkin taas kun istun alas kirjoittamaan tänään juuri sinulle, hyvä lukijani!  Kirjoittamisen myötä elämäni saa joka kerran uuden merkityksen, voiman - igikain. Kerron tästä japanilaisesta termistä tämän kirjoitukseni lopuksi, mutta ensin vähän muuta:

Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä kirjoittaa Suoraa puhetta-blogia, jota usein tulee seurattua. Uusikylä tunnetaan luovuutta, lahjakkuutta ja älykkyyttä tutkineena tutkijana ja viimeisimässä kirjoituksessaan otsikolla Taide ruokkii ihmisyyttä paneutuu elämän monimuotoisiin  merkityksiin oppimisen näkökulmasta. Vaikka Uusikylä käsittelee kirjoituksissaan usein lapsen ja nuoren lahjakkuutta ja älyllistä oppimista, sama lähestymistapa sopii myös aikuisiin, ikääntyviin ja vanhuksiin, jotka hekin oppivat edelleen. Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella uutta:

”Ihmissydän on kanteleen kaltainen. Siellä on viritetty eri tunteet sointuviksi kieliksi, joita Elämä soittelee. Kokemukset muodostuvat sydämessä taruiksi, jotka yksinäisinä hetkinä alkavat soida ja herättävät tuhansia kuvia mielikuvituksen maailmassa. Näitä säveliä tulisi ottaa talteen ja muodostaa pysyviksi. Taiteen tehtävä onkin näiden sävelien kokoaminen.” (Kuvataiteilija Einari Frisk (Uusikylä) vuonna 1913).

Uusikylä jatkaa, että taito- ja taideaineet luokitellaan helposti turhaksi puuhasteluksi, joka estää tehokasta opiskelua. Onpa jopa vaadittu, että ne poistettaisiin opetussuunnitelmista koulun tehokkuuden lisäämiseksi. Millainen olisi maailma ilman musiikkia, kuvia, veistoksia, käsityötuotteita, tanssia tai teatteria! Eivät taide- ja taitoaineet ole tärkeiden aineiden vaihtoehtoja, niiden harrastaminen kuuluu elämään ja tekee meistä sivistyneitä ihmisiä -tietenkin yhdistyneinä historian ja muiden ”reaaliaineiden” opiskeluun.(Kari Uusikylä 18.1.2020)

Minusta tuossa viimeisessä lauseessa kiteytyy kaikista oleellisin eli että taide ja taiteen harrastaminen tekee meistä sivistyneitä ihmisiä... Miten sen osaisikaan paremmin sanoa ja kuten sanottu, taiteen harrastaminen ei kysy ikää vaan kaikissa ikäluokissa taide löytää aina aikansa, sijansa, voimansa ja elämän perimmäisen tarkoituksen ja merkityksen.

Niin, piti vielä avata tuo otsikon Igikai. Tokiolainen aivotutkija ja tietokirjailija Ken Mogi kirjoittaa Löydä oma ikigai- teoksestaan näin: "Yksi tärkeä asia, joka ikigaista tulee tietää ja muistaa on se, että sinulla voi olla ikigai ilman, että siitä seuraa konkreettista hyötyä tai saavutuksia. Voit löytää oman ikigaisi asiasta, jossa kukaan muu ei näe arvoa. Jossain vaiheessa oman intohimon seuraaminen voi toki alkaa kantaa myös ulkoista hedelmää, mutta se ei ole oleellista. Mitä tekisit ja teet silloinkin, vaikket hyötyisi siitä mitenkään? Tätä kysymystä pohtiessa alkaa lähestyä omaa ikigaitaan."

Niinpä, mitä tähän voisi enää lisätä? Paitsi, että jokainen meistä voi todellakin etsiä ja löytää - ellei  tuo japanilainen Igikai oikein nappaa -  ihan tavallisen suomalaisen inhimillisyyden, elämänvoiman ja merkityksen arjen ja pyhän vuorovaikutuksessa. Samaan tapaan kuin tänään Aurinkorinteen hartaustuokiossa Anu-pappi puhui mm. viidestä leivästä ja kahdesta kalasta, jonka tarinan hän hienosti sovitti tavalliseen arkeen. Eli kaikki, mitä annamme hyvästä sydämestämme lähimmäisen hyväksi ja auttamiseksi, palautuu aina takaisin - ennemmin tai myöhemmin - moninkertaisena ja entistäkin runsaampana.   

   

 Ikigai löytyy pienten asioiden maailmasta. Aamun ilma, kahvikupillinen, auringonsäde, mustekalan lihan hierominen ja Amerikan presidentin kehut ovat samalla viivalla. Vain ne, jotka tunnistavat koko tämän kirjon runsauden, voivat todella arvostaa ja nauttia siitä. - Ken Mogi

 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, päiväkeskus Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi